YTN mukaan palkansaajien EU-edunvalvontaan

Palkansaajien Brysselin-edustusto FinUnions jatkaa vuodenvaihteessa uusin voimin.

SAK:n ja STTK:n rinnalle edustuston ylläpitäjiin liittyy Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö Ylemmät Toimihenkilöt YTN.

YTN:n puheenjohtajan Heikki Kaupin mukaan järjestö haluaa varmistaa FinUnionsin jäsenyyden kautta, että ylempien toimihenkilöiden eduista pidetään myös jatkossa huolta EU:ssa.

– Lisääntyvä osa työ- ja elinkeinoelämän sääntelystä tulee Euroopan unionista. On tärkeää olla edustettuna paikan päällä, jos haluaa vaikuttaa valmisteluun.

YTN edustaa 22:ta Akavan jäsenliittoa ja yhteensä noin 160 000:ta palkansaajaa.

Aleksi Kuusisto FinUnionsin johtoon

FinUnionsin johtajaksi kaudelle 2017–2019 on valittu Aleksi Kuusisto (38). Hän siirtyy tehtävään SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntijan paikalta.

Kuusisto peräänkuuluttaa työllisyyttä vahvistavia ratkaisuja Euroopan unionin sekä talous- ja rahaliitto EMUn ongelmiin.

– Suunnitteilla olevat EMUn uudistaminen ja sisämarkkinoiden syventäminen voivat vahvistaa Suomen palkansaajien työllisyyttä ja palkkatasoa. Tämä edellyttää tehokasta edunvalvontaa Brysselissä.

Aleksi Kuusisto on koulutukseltaan valtiotieteiden kandidaatti ja Master of Arts in European Industrial Relations. Hänen lisäkseen FinUnionsissa työskentelee tiedottaja Tiina Huotari.

FinUnionsin nykyisen johtajan Pekka Ristelän kolmivuotiskausi päättyy vuoden lopussa. Ristelä palaa tammikuussa SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntijaksi.

Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK perustivat yhteisen edustuston Brysseliin vuonna 1991. Akava ilmoitti syyskuussa irtautuvansa edustuston toiminnasta ensi vuoden alussa.

Lisätiedot

SAK:n hallintojohtaja Eija Hietanen, puh. 040 546 8867
STTK:n edunvalvontajohtaja Katarina Murto, puh. 050 568 9188
YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi, puh. 040 504 1585