Tutkimuslaitosuudistuksen seurantatyöryhmä kokoontui

TTT:n tutkimuslaitosuudistuksen seurantatyöryhmä kokoontui 22.10.2012 toiseen tapaamiseensa päivittämään tutkimuslaitosuudistuksen ajankohtaista tilannetta.

Paikalla oli puheenjohtaja Heikki Tuominen, yhdeksän TTT:läistä luottamusmiestä ja asiantuntijaa. Lisäksi Pardian toimistolta oli paikalle kutsuttuina Ari Komulainen ja Jarmo Lehtonen.

Valtioneuvoston Tutkimus- ja innovaationeuvoston nimeämä asiantuntijaryhmä esitti 20.9.2012 julkaisemassaan selvityksessä mittavaa valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistusta vuodesta 2014. Nyt muutoksen kohteena olevien tutkimuslaitosten käytössä olevat määrärahat ovat on 850 milj. € ja jos asiantuntijatyöryhmän esitys menee läpi sellaisenaan, niin rahoituksesta siirretään lähivuosina 200 milj.€ Akatemian hallinnoimaksi rahaksi josta eri laitokset kilpailevat. Tämän lisäksi Valtioneuvostolle siirretään 30 milj € määräraha erityisten nopearytmisten selvitysten tekemiseen. Valtion tutkimuslaitosten rakennetta esitetään uudistettavaksi yhdistämällä tutkimuslaitoksia toiminnallisesti ja rakenteellisesti. Lisäksi esitetään tutkimusvoimavarojen uutta jakoa. Uudistus koskettaa 7 500–8 000 palkansaajaa.

Hanke ja sen seurannais- vaikutukset ovat merkittäviä TTT:n jäsenkentässä, sillä TTT:llä on muutoksen kohteena olevissa 17 tutkimuslaitoksissa yli 1500 jäsentä. Seuraava tapaaminen päätettiin järjestää maanantaina 3.12.2010 klo 15:00.