Pardia: Pardia aloittaa yhteistoimintaneuvottelut

Palkansaajajärjestö Pardia aloittaa koko henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Palkansaajajärjestö Pardian hallitus päätti 16.2.2016 pitämässään kokouksessa käynnistää selvitystyön Pardian toimintatavan, organisaation ja Pardian ja sen jäsenjärjestöjen välisen tehtäväjaon mahdollisesta uudistamisesta.

Pardia aloittaa 1. maaliskuuta yritysten yhteistoiminlain 8 luvun mukaiset yhteistoimintaneuvottelut ja työllistämistoimenpiteiden käynnistämisen työvoiman mahdolliseksi vähentämiseksi tuotannollisilla ja/tai taloudellisilla perusteilla.

Selvitykset Pardian toiminnan, organisaation ja tehtävien uudelleenjärjestelyistä voivat johtaa Pardian nykyisten tehtävien merkittävään vähentymiseen. Alustavan arvion mukaan mahdolliset irtisanomiset koskisivat enintään 25 henkilöä.

Pardian hallitus päättää yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen mahdollisista toimintatavan, organisaation ja tehtävien uudelleenjärjestelyistä. Mahdolliset henkilöstöön kohdistuvat toimenpiteet toteutetaan 30.6.2016 mennessä.

Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on noin 55 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.

Lisätiedot

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simola, p. 075 324 7501, gsm 040 566 8517